Pohjanmaan Hissitekniikan palvelut

Pohjanmaan Hissitekniikka Oy palvelee erilaisissa hissien asennukseen, huoltoon ja tarkastuksiin liittyvissä töissä yhdessä johtavien hissivalmistajien kanssa. Konsultoimme myös taloyhtiöitä hissien asennusten, kunnossapidon ja rahoittamiseen liittyvissä asioissa.

Uusien hissien asennukset

Asennamme uudet hissit taloyhtiöihin ja muihin kohteisiin vuosien kokemuksella. Hyvä hissi on toimintavarma ja turvallinen. Uuden hissin asennuksesta alkavaan hissin toimintaelinkaareen vaikuttaa myös jatkuva huolto-ohjelman mukainen kunnossapito ja raportointi.

Vanhojen hissien modernisointi

Monesti uuden hissin asennus ei ole välttämätöntä vaan aiempi jo asennettu hissi voidaan modernisoida esimerkiksi sähköremontin osalta. Tällöin voidaan saavuttaa merkittäviä kustannushyötyjä verrattuna kokonaan uuteen hissiin ja kasvattaa vanhan hissin toimintaikää huomattavasti.

Jälkiasennushissit

Hissien asennus sellaiseen kohteeseen jossa ei aiemmin ole ollut hissiä, parantaa talon esteettömyyttä ja lisää selvästi taloyhtiön huoneistojen arvoa. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA tukee jälkiasennettujen hissien hankkimista. Myös monessa kaupungissa on erilaisia rahoitusvaihtoehtoja hissien asennuksen avustuksiin.

Hissien huolto

Hissien huoltoon kuuluu määräaikaistarkastukset ja raportonnit. Hissien kunnossapitotyöt kannattaa kilpailuttaa jolloin saavutetaan kustannushyötyjä. Säännöllinen hissivalmistajan mukaisen huolto-ohjelman mukainen tarkastus ja huolto parantaa hissin käyttövarmuutta, ja vähentää ylimääräisiä, yllättäviä kustannuksia joita äkillinen hissin rikkoontuminen voi aiheuttaa.

Ota yhteyttä!